Valtioiden välisten suhteiden kiristymistä voi hahmottaa janalla rinnakkaiselo-vastakkainasettelu-konflikti-kriisi.

Tulkinnat siitä, missä tilanteessa idän ja lännen suhteet ovat, on vaihdellut. Muistan kun 2010-luvun puolenvälin tienoilla varoitteluja Venäjän häikäilemättömyydestä pidettiin alarmismina, perusteettomana pelotteluna.

Varsin tarkkaan kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportti ja sen esittämä mahdollinen synkkä kehityskulku Venäjällä herätti suorastaan raivoa joissakin suomalaisissa poliitikoissa.

Raportin synkinkään ennakointi ei tosin ollut niin mustaa kuin miksi todellisuus osoittautui: Venäjä ei kaihda täälläkään valtiollista väkivaltaa, jos sille on siitä apua.

KAIKKIIN kymmenen viime vuoden aikana yleistyneisiin Venäjän toimiin ei ensin osattu meilläkään reagoida mitenkään.

Mutta kun jokin julkisuusraja ylittyi, syntyi jopa pientä hysteriaa ja jokaista alan muoti-ilmiötä ”Venäjän trolleista” alkaen nähtiin ihan kaikkialla.

Näin on tapahtunut myös informaatiovaikuttamisen ja droonien kanssa.

Tällä viikolla käynnistynyt keskustelu kansanedustajien kotirauhan mystisistä rikkojista voi hyvinkin lähteä laukalle – koska niin on aiemminkin käynyt.

Venäjä itse asiassa haluaakin tulla syytetyksi kaikesta mahdollisesta, koska se tekee siitä entistä vaarallisemman ja pelottavamman näköisen.

Kyllä heille sopii se, että näemme kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa Kremlin melkein kaikkivoipaista ilkeyttä.

SAMALLA VENÄJÄN aidot toimet demokraattisia maita vastaan ovat syksyllä olleet sekä määrällisesti että laadullisesti kasvussa.

Kyberhyökkäyksiä, “eksyneitä” ohjuksia ja drooneja, tuhopolttoja ja sabotaaseja.

Länsikin on jo yhä suoremmin alkanut puhua Venään uhasta, ja myös nimennyt sen tekijäksikin monissa tapauksissa.

Naton perussopimuksen artikla 4 sanoo, että jäsenmaa voi kutsua muut liittolaiset koolle neuvottelemaan, kun sen alueellista koskemattomuutta, poliittista riippumattomuutta tai turvallisuutta uhataan.

Tätähän on nyt tapahtunut monellekin maalle, mutta kokouskutsuja ei ole keltään nyt tullut.

Tämä johtunee pitkälti Yhdysvaltojen nykyisestä linjasta. Trumpin hallinto kohtelee eurooppalaisia liittolaisiaan ynseästi ja ylimielisesti.

Jos tällaisista neuvotteluista jäisi yhtään mikään muu kuva kuin lujasti yhdessä seisova puolustusliitto, se olisi liittolaisille vakava tappio.

Venäjän on ennakoitu yrittävän jotain iskua, joka tekisi tästä Yhdysvaltain puuttumattomuudesta näkyvää.

Sellainen tilanne käytännössä hajottaisi nykymuotoisen Naton. Toki Venäjäkin joutuu punnitsemaan tällaisen yrityksen riskejä, sillä Trumpin reaktioita ei voi koskaan arvata.

EUROOPPAA Venäjä pelottelee tuholla ja kuolemalla. Toki se on sitä tehnyt siitä asti, kun hyökkäsi Ukrainaan 2014, yrittäessään estää lännen apua.

Kremlin täkäläiset myötäjuoksijat puolestaan esittävät somessa paraikaa rauhanvetoomuksiaan ja kertovat yhtäläisin lausein, miten venäläiset eivät ole heidän vihollisiaan.

Nykyisessä tilanteessa rauhanvetoomus on käytännössä pyyntö antaa Kremlille heidän haluamansa eli Ukrainan ja etupiirin rajoilleen.

Pelottelun tasosta antaa hyvän kuvan Putinin ajan venäläisen imperialismin filosofin Alexander Duginin tuore X-postaus, jossa hän yksinkertaisesti vaati:

“Antakaa meille Ukraina ja selviydytte hengissä ja olette turvassa.”

Vastapelotteena tällaiselle voi nähdä esimerkiksi sen, kun Ruotsi kertoi torjuvansa mahdollista hyökkäystä iskemällä takaisin syvälle Venäjän maaperälle.

Toisaalta on olemassa myös viitteitä siitä, että Venäjän toimiin vastataan jo konkreettisesti.

Le Monden haastatteleman ranskalaisen sotilaslähteen mukaan Ranska vastaa jo Venäjän hybridihyökkäyksiin myös sotilaallisin keinoin.

SOTA EI OLE lännessä kenenkään etu tai halu. Demokraattisissa maissa ajatustakin sodasta kavahdetaan.

Venäjä puolestaan on sitonut tällä hetkellä sotilaalliset kykynsä Ukrainaan. Samaan aikaan Venäjän on kuitenkin Ukrainan sodan sujumattomuuden takia painostettava yhä rajummin Kiovaa tukevia demokraattisia maita.

Putin ottaa koko ajan tietoisia riskejä laskien sen varaan ettei vastapuoli kuitenkaan halua eskaloida sotilaalliseen konfliktiin.

Kynnystä hän korottaa edelleen uhkaillessaan länttä ydinaseilla, mikäli Venäjän alue on uhattuna.

Toki on sanottava, että viimeiset runsaat kymmenen vuotta Venäjä on kiihtyvään tahtiin uhannut länttä sen ottaessa uusia askelia Ukrainan auttamisessa ja pakotteissa.

Mitkään uhkaukset eivät tähän mennessä ole toteutuneet.

Jotta oikea sota syttyisi, pitää vähintään toisen osapuolen olla halukas sitä myös kunnolla käymään.

Siksi kaikki nyt nähdyt ja myös piiloon jääneet toimet eivät ole sotaa sytyttäneet. Mutta vaikka kukaan ei haluaisi sotaa, tällaisessa tilanteessa voi yksinkertaisesti tapahtua asioita, jotka sytyttävät sodan, siirtävät tilanteen konfliktista kriisiin.

Sodan ensimmäinen laukaus ja luoti on kuitenkin vielä ampumatta.